Jyryn kausi päätökseen

Jyryn elokuuhun kuului vielä kolme peliä, joista kaksi olivat vieraspelejä. 7.8 Jyryläiset matkustivat Kajaaniin FC Pelureiden vieraaksi. Peli oli tasaista vääntöä ja molemmat joukkueet hallitsivat vuorollaan peliä. Jyryn puolustuksella ja maalivahdilla oli ottelussa hieman kommunikointiongelmia ja Pelurit rankaisivatkin näistä virheistä armotta. Peli päättyi isäntien 4-1 voittoon, Jyryn ainokaisen viimeisteli Sami Leinonen nostettuaan taidokkaasti pallon yli isäntäjoukkueen maalivahdin toisella puoliajalla. Myös rangaistuslaukauskilpailussa Kajaanilaiset olivat parempia lukemin 4-2.

16.8 pelattiin kauden viimeinen kotiottelu. Vastaan asettui Jormuan Tarmokkaat Urheilijat. Jyry hallitsi ottelua lähes näytöstyyliin ja loi maalipaikkoja kuin liukuhihnalta. Jormualaiset onnistuivat kuitenkin kahdesti ohittamaan kauden ensimmäistä peliään pelanneen maalivahdin Johannes Silvennoisen, joka otti pelissä myös muutaman ”haamutorjunnan”. Ottelu päättyi Jyryn 7-2 voittoon, Paltamolaisista Joel Karjalainen sekä Aate Happo onnistuivat molemmat kahdesti maalinteossa. Loput maalit viimeistelivät Qasim, Olli-Veikko Leinonen sekä komean nousun päätteeksi yläkulmaan laukonut Ville Torvinen. Rankkarikisasta Jyryläiset saalistivat vielä lisäpisteen 4-2 voitollaan.

Kauden viimeinen ottelu pelattiin 21.8 Kuhmossa. Ottelussa Jyryn maalinsuulla debytoi Olli-Veikko Leinonen. Jyryn maalinteon ensimmäisellä puoliajalla aloitti Sami Leinonen, mutta KuPo onnistui vielä kahdesti kaukolaukauksillaan. Tauolle mentiin isäntien 2-1 johdossa. Toisen puoliajan Jyry aloitti ryminällä ja loi paljon maalintekotilanteita vastustajan maalille, josta Arhi Juvonen onnistui hankkimaan Jyrylle rangaistuspotkun ja laukomaan siitä 2-2 tasoituksen. Maalin jälkeen isäntäjoukkue sai taas hieman otetta pelistä ja muutama minuutti ennen ottelun loppua KuPo onnistuikin maalinteossa hieman paitsiolta haiskahtaneesta tilanteesta. Jyryläiset eivät tästä lannistuneet vaan vyöryttivät raivokkaasti hyökkäyksiä isäntien maalille ja Olli Oikarinen viimeistelikin 3-3 tasoituksen maalin edestä pelin viimeisellä sekunnilla. Rankkarikisassa KuPo oli parempi lukemin 4-3.

Kainuun Superliigan voitto meni tänä vuonna Kuhmon Potkijoille. FC Pelurit sijoittuivat toiseksi, Jyry kolmanneksi ja JTU jätettiin neljänneksi.

Jyryn paras maalintekijä kaudella 2016 oli Sami Leinonen neljällä osumallaan.

JK

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *